perjantai 17. marraskuuta 2017

Valvotun yön jälkeen on hyvä hetki istua kirjoittamaan

Syksyin arvokilpailuista ei jäänyt tuloksellisesti kerrottavaa jälkipolville, mutta aloitetaan kuitenkin alusta.

SM-kisoihin lainasin Lunalle Aikon ohjelmaa, koska tuntui vahvasti siltä, että en halua tuhlata MM-ohjelmaa. Lunan kanssa on kautta aikain ollut sitä vaikeampaa, mitä paremmin se osaa ohjelman ulkoa. Tämä näkyy myös treenitavassani, ja teenkin erittäin vähän treenejä, missä veisin koko ohjelman läpi kronologisessa järjestyksessä. Esimerkiksi kaukana ohjaajasta suoritettavissa liikkeissä takaisin ohjaajan luokse palaamista en treenaa koskaan, vaan palkkaan aina siitä että hyvä, pysyit siellä kauempana missä sun pitikin. Lisäksi halusin nähdä, auttaisiko ääntelemiseen kaavojen rikkominen ja se, että Luna ei etukäteen tiedä, mitä liikkeitä siltä pyydän missäkin järjestyksessä. Treeniolosuhteissa se kykenee heittämään lonkalta vaikka mitä ja heitimme viime vuoden SM-ohjelmammekin lonkalta.

Ohjelman alku sujui ihan hyvin ja about hallitusti, mutta vauhdikkaammassa kohdassa vire karkasi ja loppuohjelma oli sähläämistä ja huutamista. 
Luna teki alkuun sijoittamani vaikeimmat liikkeet todella kelvollisesti ja täytyy sanoa sen teknisen osaamisen menneen kyllä eteenpäin. Pikku hiljaa aletaan olla siinä pisteessä, että en välttämättä tarvitse esineitä ohjelmiin peittämään ja helpottamaan koiran taidottomuutta. Olen alun perin tehnyt sen virheen, että opetin sille paljon liikkeitä esineiden kanssa, vaikka en pidä roinaohjelmista yhtään. Aikon kanssa olen onneksi osannut toimia heti oikein, ja Allu ei osaa, eikä tule ikinä oppimaan yhtään liikettä esineen kanssa.

kuvaaja: SporttiRakki

Pisteitä saimme ne perinteiset 160 jotain, ei sertiä äänen ja sähläämisen takia. Raivostuttavaa, että tämän yhden ongelman takia jäämme aina niin kauas siitä pistemäärästä, jonka ohjelmamme muuten ansaitsisivat. Mielestäni osaan tehdä hyviä ohjelmia, eikä yksikään toinen koira kykene samanlaiseen sujvuuuteen kuin Luna. Sillä vain ei ole mitää merkitystä, koska emme ikinä pysty näyttämään osaamistamme kisoissa, koska emme osaa kisata. Vaikka pyrin suhtautumaan asiaan järkevästi ja objektiivisesti, yllätyin itsekin siitä, miten surulliseksi tuo kisapäivä minut loppujen lopuksi teki. Paruin koko loppuviikonlopun ja harkitsin useampaan otteeseen MM-kisojen peruuttamista.

MM-kisoihin kuitenkin lähdettiin. Olinhan tiennyt jo jokkueeseen hakiessa, että Luna huutaa ja olemme epävarmoja suorittajia, eivätkä nämä tosiasiat tule maagisesti muuttumaan, koska olemme joukkueessa. 

Reissu oli hyvä ja sujuva ja kokemus ainutlaatuinen. En ottaisi sitä pois ikinä. Suoritus itsessään oli suurin piirtein odotetunlainen, mutta toki toivoin, että se olisi ollut parempi. Mielestäni olin tehnyt kaikkeni sen eteen, että Lunalla olisi helppoa. Ohjelma on niin naurettavan selkeä ja yksinkertainen ja sisältää asiat, jotka koira on osannut vuosia. Se ei millään tavalla tyyliltään edusta omaa ideaaliani, mutta olin nimenomaan valinnut sen auttaakseni koiraa.

Lämmittelyssä Luna oli huippu. Todella rento, rauhallinen, ihana, osaava ja kuulolla. Menin sen kanssa kehään tosi iloisena ja innostuneena eikä jännityskään tuntunut kovin pahalta.
Suorituksessa Luna huusi alusta loppuun saakka ollen todella ylivireinen ja yrittäen kertoa sillä minulle jotain, mitä en vain ymmärrä. Kontrasti siihen koiraan, joka minulla oli kisakehän ulkopuolella, oli aivan valtava. Vaikempia liikkeitä se ei pystynyt tekemään, yritti kyllä, mutta kuka nyt pystyisi tekemään mitään ajattelemista vaativaa tuollaisessa mielentilassa. Stipluja siis tuli, mutta pakko kyllä antaa itselle ja koiralle kredittiä siitä, että osasimme ohjelman oikeasti tosi hyvin, koska vaikka olimme molemmat henkisesti aivan äärirajoilla, ohjelma pysyi silti kasassa ja oli minunkin kriteereihini nähden (videolta katsottuna) melko siisti ja sujuva. Sellaiseen pystyy vain todellinen mestari, jollainen Luna toki on.


Suoritus ei tietenkään riittänyt minkäänlaiseen menestykseen, eikä sitä siunaantunut koko Suomen joukkueelle. Tämänkertaiset tuomarit arvostivat freestylen puolella temppuesityksiä, jollaiseen en tietenkään itse ikinä voisi alentua. Tyytyväinen olen myös siis siihen, että kykenin näyttämään kansainvälisessä kehässä sitä, mikä on minun mielestäni oikeaa koiratanssia. Voisi myös keskustella siitä, miten paljon helpompaa koiralle on tehdä temppu yhdessä pisteessä, valua töksähdellen seuraavalle pisteelle ja tehdä taas uusi temppu, kuin suorittaa harmoninen kokonaisuus, jossa jokainen liike on osa seuraavaa. Mutta näillä mennään.





Muilta osin reissu oli tosi mukava ja kunnon laatuaikaa Lunan kanssa tutustuen Leipzigin kaupunkiin sekä paluupäivänä myös Berliiniin pikakelauksella. Luna oli koko matkan ajan todella urhea ja sykähdytti kyllä myös useampaa ihmistä itsevarmalla ja rauhallisella käytöksellään aivan kaikissa tilanteissa. Mikään ei sitä hetkauttanut ja kaiken se otti vastaan tyynesti. Mestari siis senkin vuoksi.  Lennoista olin etukäteen ehkä eniten tilassa, koska pelkäsin, että virkailijat tulevat koirakassin luokse mittanauhojen kanssa, ja alkavat nikottelemaan siitä, että koira ei mahdu seisomaan kassissa tai jotain muuta vastaavaa. Kukaan ei kuitenkaan missään vaiheessa ollut tippaakaan kiinnostunut kassistani, eikä sitä punnittu kummallakaan lennolla. Turhaa siis pidin Lunaa tiukalla dieetillä puoli vuotta. :D 

Pieni, niin taitava mestari. <3

Kaikki osallistujat saivat pokaalin muistoksi,
mikä oli tosi kiva ja tämä pääsi kyllä heti kunniapaikalle palkintohyllylle!


Instagramista löytyy enemmän reissukuvia ja pari videopätkää sekä SM- että MM-kisoista, en nyt yövuoropöhnäisenä jaksa niitä tähän postaukseen liittää.

Näillä näkymin kisaamme Lunan kanssa vielä yhden kerran, 6.12., koska haluan tanssia 100-vuotiaalle Suomelle suomalaista. Sen jälkeen en ehkä enää jaksa. Harrastamisen ei pitäisi tuntua tältä.

torstai 12. lokakuuta 2017

Sisällä istuessa saa helposti kaikenlaisia aatteita





Tämä on ollut laiskin blogivuosi ikinä, enkä tiedä, tuleeko tämä tästä enää nousemaan sen kummemmaksi. Pidän oikeasti kirjottamisesta ihan tosi, tosi paljon, mutta olen vain niin epäinspiroitunut ja epäkiinnostunut, että on vaikea saada ulos mitään. Blogin kirjoittaminen ei vain enää tunnu samanlaiselta kuin silloin joskus ennen "vanhoina hyvinä aikoina", vaikka olisikin paljon loogisempaa oksentaa kaikki koirasupsutus yhteen ja samaan paikkaan, eikä ripotella sitä pitkin erinäisiä sosiaalisen median applikaatioita. Toisaalta, blogitodellisuus on pelkkä raato entisestä, joten hyvin todennäköisesti materiaali saavuttaa laaja-alaisemman yleisön muiden kanavien kautta. Jossain määrin nimittäin koen asiakseni edistää koiratanssin tunnettavuutta muunakin kuin höpöhöpö-örvellyksenä, joten siksi(kin) se on (kai) ihan hyvä.






No, anyway. Mitä me sitten olemme tehneet parin viime kuukauden aikana?

Kävin jonakin viikonloppuna esiintymässä Aikon ja Lunan kanssa jossain syystempauksessa. Esitykset menivät kammottavan huonosti. Tuo oli kyllä viimeinen kerta kun menen mihinkään hulabaloohon esittämään yhtään mitään, koska itsellä ei ole (enää) motivaatiota ja olosuhteet ovat aina epäoptimaaliset. 




Syyskuun viimeisenä sunnuntaina juoksin ensimmäisen puolimaratonini, ja sehän oli aika kivaa. Olen lisäksi käynyt (ihmis)tanssitunneilla ja löytänyt noin muutenkin paljon sellaisia juttuja, jotka ovat kivoja, vaikka niihin ei liity yhtäkään elukkaa. Seuraava puolikas on jo kalenterissa. Kyseessä on kenties se kuuluisa "muu elämä". 
Olen pitkään rakentanut omaa identiteettiäni hyvin vahvasti koirien ympärille ja elänyt hyvin paljon niiden ja niiden saavutusten kautta. Ne ovat olleet suojamuuri minun ja maailman välissä, niin, että minun ei ole tarvinnut kohdata ketään silmästä silmään, ei edes itseäni. 
On kiva pystyä pikku hiljaa olemaan ja tekemään myös ilman niitä. Ja toisaalta on kiva tehdä niiden kanssa vain ihan tavallisia asioita, lenkkeillä ja ottaa valokuvia.


 


Kuukauden päästä tästä MM-kisat ovat jo ohitse. Olemme tosin Lunan kanssa edelleen Saksassa. Miten suuri seikkailu siitä tuleekaan. Meidän elämämme suurin. Olen ollut jossain määrin tilassa siitä, että tuntuu kuin en jaksaisi treenata riittävästi. Totuus kuitenkin on, että se työ, millä olemme joukkueeseen päässeet, on tehty jo aikoja sitten. Lisäksi ohjelma on valittu niin huolella juuri sillä ajatuksella, että sitä ei ole tarvinnut lähteä rakentamaan nollasta. Me osaamme (treenatessa) kaiken, mitä ohjelma sisältää. Asu on valmis. Rekvisiitta on valmis. Matkat ja hotelli on varattu. Luna ja lentolaukku painavat yhdessä alle kahdeksan kiloa. :D

Treenit ovat treenatessa menneet hyvin ja iloisesti!


Meillä ei tule olemaan mitään mahdollisuuksia pärjätä, koska maailman parhaat vain ovat niin paljon taitavampia, mutta sen olen tiennyt koko ajan. En ole missään vaiheessa ollut lähdössä kisoihin "pärjäämään". Osallistuminen itsessään, juuri tämän koiran kanssa, on se, millä on todellista merkitystä. Jos sen lisäksi pystyisimme näyttämään omat vahvuutemme niin vaativissa olosuhteissa,  olisi se jo silkkaa ylimääräistä plussaa.

Reilun viikon kuluttua on vielä SM-kisat. Sinne teemme eri ohjelman kuin MM-kisoihin, koska Luna menee paremmin, kun ei tunne ohjelmaa. Tavoite on sama kuin MM-kisoihin: osallistua. 



Aiko joutui valitettavasti jäämään pois tämän vuoden arvokisoista, koska se ei vain ole vielä valmis. Olemme treenanneet tosi vähän, ja tuntuu, että meidän tekemisemme on niin veitsen terällä vireen kannalta, että en halua mennä kisoihin ennen kuin olen varma siitä, että Aiko on täydellinen Aiko. Se on niin kovin hieno pieni koira, mutta se ei päästä minua helpolla. On pakko malttaa. Muutenkin treenimäärät pitäisi saada suuremmiksi, jos haluaisi jotenkin edistyä. Se "muu elämä" vaan tuppaa olemaan omasta mielestäni useimmiten hiukan mielenkiintoisempaa kuin koiratanssi. Mikään pakkohan ei ole tehdä yhtään mitään, joten katsotaan mitä pikku-Albertin kanssa tulee olemaan.



Luultavimmin paljon oleellista jäi puuttumaan, mutta ajatukset sinkoilevat jokaiseen ilmansuuntaan sellaista vauhtia, että enemmästä en saa nyt kiinni.

perjantai 18. elokuuta 2017

Siiliäiskuningatar







kuvaaja: Nadja Böckerman

lauantai 5. elokuuta 2017

Elokuu


Viime päivinä ollaan:


Kiivetty Malminkartanon huipulle:

Henkilön Anna Laulajainen (@annalaul) jakama julkaisu




Saatu postia Helsittarelta:


Henkilön Anna Laulajainen (@annalaul) jakama julkaisu


Opeteltu lentomatkustamista: 


Henkilön Anna Laulajainen (@annalaul) jakama julkaisu

Käyty fysioterapiassa (siili on hyvässä siilikunnossa ja hauki haukikunnossa).

Juostu. 

Ja tanssittu:


            

Aiko on mennyt vain helppoa ja kivaa. Keskittynyt siihen, että mennään hiljaa ja palkatta. Tanssinut vain siksi, että se on niin kivaa. Ohjelmatreenit on unohdettu.


            

Luna on mennyt hyvin ja hyvin hiljaa. Ollut niin pähkinöinä innosta, että olen naurahtanut epäuskoisena useampaankin kertaan.

Näin on hyvä.

sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Sometimes you're the windshield, sometimes you're the bug



Alppiruusupuistossa

Tässä kuussa ollaan oltu surkeita. 

Kävimme Allun kanssa rally-tokon avo-kokeessa ja saimme hylätyn tuloksen. Olen ihan sydänjuuriani myöten järkyttynyt siitä, että täydellinen kympin mallioppilas AIKO voi saada jostain HYLÄTYN. Hylkäys sinällään oli kyllä minun oma vikani, kun uusin kolme kylttiä, mutta tulosta tuskin olisi muutenkaan tullut väärin suoritetuista tehtävistä. Pikkuvirheitä, jotka maksoivat paljon. Niin, ja tietenkin olisi voinut treenata ja vaivautua kertaamaan säännöt. No, saatiinpahan kisapaikalla hyvää tanssin häiriötreeniä.

Lunan kanssa kisattiin perjantai-iltana kaksi agilityrataa omalla hallilla. Ensimmäinen rata oli ihan kauhea. Luna sinkoili jokaiseen ilmansuuntaan ja sekoili ihan uskomattomalla tavalla. Olisi pitänyt ottaa se sylikyydillä veks radalta, mutta jotenkin sitten rämmittiin koko rata läpi ja ainakin sain palkattua keinun oikeasta suorituksesta. Tietenkin oma ohjaaminenkin oli ihan tosi, tosi huonoa, että en ole ihan varma kumpi oli ensin, huono ohjaaja vai hullu koira.

Toinen rata oli parempi ja kun keinu sekä kepitkin menivät kerralla oikein, siltä radalta olisi todellakin pitänyt kyetä tekemään nolla, mutta se haave kaatui ihan uskomattomin virheisiin. Ensin Luna JUOKSI OHI A-esteestä, joka oli aivan sen suipon siilinokan edessä. Mielestäni myös näytin sille selkeästi että tuonne, tuonne, mutta ei. Ei hän, kun hän menee ohi. Ainut, mitä keksin syyksi oli ehkä se, että olisi pitänyt pitää tilanteessa oma katseeni paremmin koirassa. Toinen täysin ennenkuulumaton virhe sattui kun sujautin koiran mutkaputkeen ja se KÄÄNTYI TAKAISIN. En ole varma, onko Lunalle käynyt ikinä tuollaista mokaa, enkä todellakaan osannut odottaa sitä. Tältä radalta siis tuloksena kymppi ja epäuskoinen vitutus. Mutta Outia lainatakseni, shit happens. 

Treenattiin sitten Lunankin kanssa tanssia hyvässä agilityhäiriössä, notta eipä tuokaan ilta ihan hukkaan  mennyt. Nokki tanssikin kyllä hyvin ja kauniisti ja pystyi tekemään vaikeatkin jutut, vaikka agility on häiriöherkälle ja agilityhullulle sheltille todella vaikea häiriö. Tyytyväisyys nosti päätään.

Teenata pitäisi enemmän. Kaikkea. Etenkin tietysti tanssia. Lunan MM-ohjelma on selkeänä päässäni eikä se sisällä mitään, mitä koira ei osaa (tosin Lunahan nyt voi kehittää mistä tahansa liikkeestä aienoleikinäkuullutkaantällaisesta-ongelman), mutta siirtymät pitää hioa hyviksi. Ja treenata ohjelmaa yksin. En oikein uskalla koko ohjelmakokonaisuutta treenata Lunan kanssa kauheasti, koska Luna menee paremmin kun ei tiedä, miten ohjelma menee. Palkattomia treenejä täytyy toki tehdä. 

Aikonkin kanssa haluaisin saada VOI-ohjelman siihen kuosiin, että pystyttäisiin hakemaan VOI-tulos ennen SM-kisoja ja osallistumaan SM-kisoihin. En kuitenkaan halua sitä tehdä, jos on pienikin epäilys siitä, että ei tule sujumaan. Välillä Allun kanssa tuntuu, että se osaa niin paljon ja niin hyvin ja välillä taas, että kaikki on ihan levällään. Ja Allun kanssa täytyy olla niin uskomattoman tarkkana, ettei se riemastu ja/tai hämmenny liikaa ja ala haukkumaan. Kokonainen, kasassa pysyvä freestyleohjelma on vaan vaikeinta, mitä kukaan voi ikinä koiralta pyytää.

Allun kanssa pientä kotitreeniä:

Henkilön Anna Laulajainen (@annalaul) jakama julkaisu


Reissussa

Laatikossa

Siinäpä ne oleellisimmat.