perjantai 18. elokuuta 2017

Siiliäiskuningatar







kuvaaja: Nadja Böckerman

lauantai 5. elokuuta 2017

Elokuu


Viime päivinä ollaan:


Kiivetty Malminkartanon huipulle:

Henkilön Anna Laulajainen (@annalaul) jakama julkaisu




Saatu postia Helsittarelta:


Henkilön Anna Laulajainen (@annalaul) jakama julkaisu


Opeteltu lentomatkustamista: 


Henkilön Anna Laulajainen (@annalaul) jakama julkaisu

Käyty fysioterapiassa (siili on hyvässä siilikunnossa ja hauki haukikunnossa).

Juostu. 

Ja tanssittu:


            

Aiko on mennyt vain helppoa ja kivaa. Keskittynyt siihen, että mennään hiljaa ja palkatta. Tanssinut vain siksi, että se on niin kivaa. Ohjelmatreenit on unohdettu.


            

Luna on mennyt hyvin ja hyvin hiljaa. Ollut niin pähkinöinä innosta, että olen naurahtanut epäuskoisena useampaankin kertaan.

Näin on hyvä.

sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Sometimes you're the windshield, sometimes you're the bug



Alppiruusupuistossa

Tässä kuussa ollaan oltu surkeita. 

Kävimme Allun kanssa rally-tokon avo-kokeessa ja saimme hylätyn tuloksen. Olen ihan sydänjuuriani myöten järkyttynyt siitä, että täydellinen kympin mallioppilas AIKO voi saada jostain HYLÄTYN. Hylkäys sinällään oli kyllä minun oma vikani, kun uusin kolme kylttiä, mutta tulosta tuskin olisi muutenkaan tullut väärin suoritetuista tehtävistä. Pikkuvirheitä, jotka maksoivat paljon. Niin, ja tietenkin olisi voinut treenata ja vaivautua kertaamaan säännöt. No, saatiinpahan kisapaikalla hyvää tanssin häiriötreeniä.

Lunan kanssa kisattiin perjantai-iltana kaksi agilityrataa omalla hallilla. Ensimmäinen rata oli ihan kauhea. Luna sinkoili jokaiseen ilmansuuntaan ja sekoili ihan uskomattomalla tavalla. Olisi pitänyt ottaa se sylikyydillä veks radalta, mutta jotenkin sitten rämmittiin koko rata läpi ja ainakin sain palkattua keinun oikeasta suorituksesta. Tietenkin oma ohjaaminenkin oli ihan tosi, tosi huonoa, että en ole ihan varma kumpi oli ensin, huono ohjaaja vai hullu koira.

Toinen rata oli parempi ja kun keinu sekä kepitkin menivät kerralla oikein, siltä radalta olisi todellakin pitänyt kyetä tekemään nolla, mutta se haave kaatui ihan uskomattomin virheisiin. Ensin Luna JUOKSI OHI A-esteestä, joka oli aivan sen suipon siilinokan edessä. Mielestäni myös näytin sille selkeästi että tuonne, tuonne, mutta ei. Ei hän, kun hän menee ohi. Ainut, mitä keksin syyksi oli ehkä se, että olisi pitänyt pitää tilanteessa oma katseeni paremmin koirassa. Toinen täysin ennenkuulumaton virhe sattui kun sujautin koiran mutkaputkeen ja se KÄÄNTYI TAKAISIN. En ole varma, onko Lunalle käynyt ikinä tuollaista mokaa, enkä todellakaan osannut odottaa sitä. Tältä radalta siis tuloksena kymppi ja epäuskoinen vitutus. Mutta Outia lainatakseni, shit happens. 

Treenattiin sitten Lunankin kanssa tanssia hyvässä agilityhäiriössä, notta eipä tuokaan ilta ihan hukkaan  mennyt. Nokki tanssikin kyllä hyvin ja kauniisti ja pystyi tekemään vaikeatkin jutut, vaikka agility on häiriöherkälle ja agilityhullulle sheltille todella vaikea häiriö. Tyytyväisyys nosti päätään.

Teenata pitäisi enemmän. Kaikkea. Etenkin tietysti tanssia. Lunan MM-ohjelma on selkeänä päässäni eikä se sisällä mitään, mitä koira ei osaa (tosin Lunahan nyt voi kehittää mistä tahansa liikkeestä aienoleikinäkuullutkaantällaisesta-ongelman), mutta siirtymät pitää hioa hyviksi. Ja treenata ohjelmaa yksin. En oikein uskalla koko ohjelmakokonaisuutta treenata Lunan kanssa kauheasti, koska Luna menee paremmin kun ei tiedä, miten ohjelma menee. Palkattomia treenejä täytyy toki tehdä. 

Aikonkin kanssa haluaisin saada VOI-ohjelman siihen kuosiin, että pystyttäisiin hakemaan VOI-tulos ennen SM-kisoja ja osallistumaan SM-kisoihin. En kuitenkaan halua sitä tehdä, jos on pienikin epäilys siitä, että ei tule sujumaan. Välillä Allun kanssa tuntuu, että se osaa niin paljon ja niin hyvin ja välillä taas, että kaikki on ihan levällään. Ja Allun kanssa täytyy olla niin uskomattoman tarkkana, ettei se riemastu ja/tai hämmenny liikaa ja ala haukkumaan. Kokonainen, kasassa pysyvä freestyleohjelma on vaan vaikeinta, mitä kukaan voi ikinä koiralta pyytää.

Allun kanssa pientä kotitreeniä:

Henkilön Anna Laulajainen (@annalaul) jakama julkaisu


Reissussa

Laatikossa

Siinäpä ne oleellisimmat.

torstai 13. heinäkuuta 2017

Some dog


Igor-ihmekoira on tänään kolmevuotias! Niin se vain on, että Allu on paras pupiini ja aivan ehdottomasti maailman kiltein koira!

Tuntuu, että Allun kanssa on kaikenkaikkiaan tehty tosi vähän, enimmäkseen helppoa, eikä mitään kunnolla, keskittyen aina ja ikuisesti siihen, että se haluaisi tehdä minun kanssani yhdessa. Ja useimmiten tuntuu, että se haluaakin. :) 

Juuri nyt tuntuu hyvältä antaa sille aikaa, ja tehdä helppoja juttuja. Näen Allussa tarvittavat palikat ihan mihin tahansa, mutta jos olen jotain oppinut, niin sen, että maltti on valttia. Maailma ehditään kyllä valloittaa sitten aikanaan.


           

klik 
(video ei toimine mobiililaitteella)



torstai 15. kesäkuuta 2017

Pari pientä askelta kohti parempaa siiliagilitya

Viikon sisällä käytiin Lunan kanssa juoksemassa kaksi agilityrataa oman seuran kisoissa. Harmi kun tarjolla oli vain yksi kappale agilityratoja kumpanakin päivänä, toisen radan ollessa hyppäri, jollaiselta meidän ainoa nolla on.

Viime viikon radalta tehtiin jopa tulos, vitonen, joka tuli keppien sisäänmenolta. Rata ei ollut ykkösille helppo ja siellä oli monta kieputuskohtaa. En luottanut, että Luna ottaa kontaktit, joten käskytin ja komensin sitä tosi tiukasti, mikä näin jälkeenpäin ajatellen oli oikeasti ihan turhaa. Vitosella päästiin palkintopallille, mikä on aina kivaa.

Melekonen irvistys :D


Viikkoa myöhemmin, eli eilen tehtiin meidän harraste-uran ehdottomasti sujuvin ja paras rata. Hyllytettiin kepeillä kun Luna jostain syystä lopetti pujottelun kesken ja suuttui minulle kun hän ei osannut. :D Rata jatkui kuitenkin sujuvasti ja keinu oli ehdottomasti paras kisakeinu ikinä! Omaan ohjaamiseen olin myös ensimmäistä kertaa tyytyväinen. 
Varmaan moni asia olisi voinut olla paremmin, mutta tuntui kuitenkin siltä, että tiesin oikeasti mitä olin tekemässä, ohjasin rauhallisesti ja huolellisesti ja teimme koiran kanssa yhteistä rataa. Juoksinkin, mikä on suuri parannus siihen, että ekoissa kisoissa taisin enimmäkseen seisoskella radalla :D Rata toki oli ykkösten rata ja siten hyvin helppo, mutta siitä huolimatta ei ole itsestäänselvää (meille) tehdä ehjää, kokonaista rataa. (Miinus ne helmasynti-kepit.)

            

Minulla on ollut aina agilitykisoissa vähän hankaluuksia motivoida itseäni ja sellaiset ajatukset kuin "tämä on ihan typerää" ja "ihan sama" ovat olleet helposti vallitsevia. Viimeisimmän ratamme myötä oivalsin oikeasti ehkä jopa ensimmäistä kertaa, miten kivaa agility voi olla. Ja nimenomaan kisaaminen. Ennen ratoja ei jännittänyt yhtään, oli vain sellainen innostunut olo, että haluan äkkiä ja aina vaan uudestaan ja uudestaan juoksemaan yhdessä Lunan kanssa! Tällä hetkellä on tosi innostunut olo agilitysta! (Minä tosin olen sellainen tuuliviiri ajatusteni kanssa, että ei voi tietää mitä on viikon päästä. :P)

Nokkosen MM-ohjelma on myös nyt päätetty. Ratkaisu on ajateltu ennen kaikkea koiran kannalta ja sen myötä pystyn parhaalla mahdollisella tavalla auttamaan koiraa. :)