torstai 12. lokakuuta 2017

Sisällä istuessa saa helposti kaikenlaisia aatteita





Tämä on ollut laiskin blogivuosi ikinä, enkä tiedä, tuleeko tämä tästä enää nousemaan sen kummemmaksi. Pidän oikeasti kirjottamisesta ihan tosi, tosi paljon, mutta olen vain niin epäinspiroitunut ja epäkiinnostunut, että on vaikea saada ulos mitään. Blogin kirjoittaminen ei vain enää tunnu samanlaiselta kuin silloin joskus ennen "vanhoina hyvinä aikoina", vaikka olisikin paljon loogisempaa oksentaa kaikki koirasupsutus yhteen ja samaan paikkaan, eikä ripotella sitä pitkin erinäisiä sosiaalisen median applikaatioita. Toisaalta, blogitodellisuus on pelkkä raato entisestä, joten hyvin todennäköisesti materiaali saavuttaa laaja-alaisemman yleisön muiden kanavien kautta. Jossain määrin nimittäin koen asiakseni edistää koiratanssin tunnettavuutta muunakin kuin höpöhöpö-örvellyksenä, joten siksi(kin) se on (kai) ihan hyvä.






No, anyway. Mitä me sitten olemme tehneet parin viime kuukauden aikana?

Kävin jonakin viikonloppuna esiintymässä Aikon ja Lunan kanssa jossain syystempauksessa. Esitykset menivät kammottavan huonosti. Tuo oli kyllä viimeinen kerta kun menen mihinkään hulabaloohon esittämään yhtään mitään, koska itsellä ei ole (enää) motivaatiota ja olosuhteet ovat aina epäoptimaaliset. 




Syyskuun viimeisenä sunnuntaina juoksin ensimmäisen puolimaratonini, ja sehän oli aika kivaa. Olen lisäksi käynyt (ihmis)tanssitunneilla ja löytänyt noin muutenkin paljon sellaisia juttuja, jotka ovat kivoja, vaikka niihin ei liity yhtäkään elukkaa. Seuraava puolikas on jo kalenterissa. Kyseessä on kenties se kuuluisa "muu elämä". 
Olen pitkään rakentanut omaa identiteettiäni hyvin vahvasti koirien ympärille ja elänyt hyvin paljon niiden ja niiden saavutusten kautta. Ne ovat olleet suojamuuri minun ja maailman välissä, niin, että minun ei ole tarvinnut kohdata ketään silmästä silmään, ei edes itseäni. 
On kiva pystyä pikku hiljaa olemaan ja tekemään myös ilman niitä. Ja toisaalta on kiva tehdä niiden kanssa vain ihan tavallisia asioita, lenkkeillä ja ottaa valokuvia.


 


Kuukauden päästä tästä MM-kisat ovat jo ohitse. Olemme tosin Lunan kanssa edelleen Saksassa. Miten suuri seikkailu siitä tuleekaan. Meidän elämämme suurin. Olen ollut jossain määrin tilassa siitä, että tuntuu kuin en jaksaisi treenata riittävästi. Totuus kuitenkin on, että se työ, millä olemme joukkueeseen päässeet, on tehty jo aikoja sitten. Lisäksi ohjelma on valittu niin huolella juuri sillä ajatuksella, että sitä ei ole tarvinnut lähteä rakentamaan nollasta. Me osaamme (treenatessa) kaiken, mitä ohjelma sisältää. Asu on valmis. Rekvisiitta on valmis. Matkat ja hotelli on varattu. Luna ja lentolaukku painavat yhdessä alle kahdeksan kiloa. :D

Treenit ovat treenatessa menneet hyvin ja iloisesti!


Meillä ei tule olemaan mitään mahdollisuuksia pärjätä, koska maailman parhaat vain ovat niin paljon taitavampia, mutta sen olen tiennyt koko ajan. En ole missään vaiheessa ollut lähdössä kisoihin "pärjäämään". Osallistuminen itsessään, juuri tämän koiran kanssa, on se, millä on todellista merkitystä. Jos sen lisäksi pystyisimme näyttämään omat vahvuutemme niin vaativissa olosuhteissa,  olisi se jo silkkaa ylimääräistä plussaa.

Reilun viikon kuluttua on vielä SM-kisat. Sinne teemme eri ohjelman kuin MM-kisoihin, koska Luna menee paremmin, kun ei tunne ohjelmaa. Tavoite on sama kuin MM-kisoihin: osallistua. 



Aiko joutui valitettavasti jäämään pois tämän vuoden arvokisoista, koska se ei vain ole vielä valmis. Olemme treenanneet tosi vähän, ja tuntuu, että meidän tekemisemme on niin veitsen terällä vireen kannalta, että en halua mennä kisoihin ennen kuin olen varma siitä, että Aiko on täydellinen Aiko. Se on niin kovin hieno pieni koira, mutta se ei päästä minua helpolla. On pakko malttaa. Muutenkin treenimäärät pitäisi saada suuremmiksi, jos haluaisi jotenkin edistyä. Se "muu elämä" vaan tuppaa olemaan omasta mielestäni useimmiten hiukan mielenkiintoisempaa kuin koiratanssi. Mikään pakkohan ei ole tehdä yhtään mitään, joten katsotaan mitä pikku-Albertin kanssa tulee olemaan.



Luultavimmin paljon oleellista jäi puuttumaan, mutta ajatukset sinkoilevat jokaiseen ilmansuuntaan sellaista vauhtia, että enemmästä en saa nyt kiinni.

perjantai 18. elokuuta 2017

Siiliäiskuningatar







kuvaaja: Nadja Böckerman

lauantai 5. elokuuta 2017

Elokuu


Viime päivinä ollaan:


Kiivetty Malminkartanon huipulle:

Henkilön Anna Laulajainen (@annalaul) jakama julkaisu




Saatu postia Helsittarelta:


Henkilön Anna Laulajainen (@annalaul) jakama julkaisu


Opeteltu lentomatkustamista: 


Henkilön Anna Laulajainen (@annalaul) jakama julkaisu

Käyty fysioterapiassa (siili on hyvässä siilikunnossa ja hauki haukikunnossa).

Juostu. 

Ja tanssittu:


            

Aiko on mennyt vain helppoa ja kivaa. Keskittynyt siihen, että mennään hiljaa ja palkatta. Tanssinut vain siksi, että se on niin kivaa. Ohjelmatreenit on unohdettu.


            

Luna on mennyt hyvin ja hyvin hiljaa. Ollut niin pähkinöinä innosta, että olen naurahtanut epäuskoisena useampaankin kertaan.

Näin on hyvä.

sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Sometimes you're the windshield, sometimes you're the bug



Alppiruusupuistossa

Tässä kuussa ollaan oltu surkeita. 

Kävimme Allun kanssa rally-tokon avo-kokeessa ja saimme hylätyn tuloksen. Olen ihan sydänjuuriani myöten järkyttynyt siitä, että täydellinen kympin mallioppilas AIKO voi saada jostain HYLÄTYN. Hylkäys sinällään oli kyllä minun oma vikani, kun uusin kolme kylttiä, mutta tulosta tuskin olisi muutenkaan tullut väärin suoritetuista tehtävistä. Pikkuvirheitä, jotka maksoivat paljon. Niin, ja tietenkin olisi voinut treenata ja vaivautua kertaamaan säännöt. No, saatiinpahan kisapaikalla hyvää tanssin häiriötreeniä.

Lunan kanssa kisattiin perjantai-iltana kaksi agilityrataa omalla hallilla. Ensimmäinen rata oli ihan kauhea. Luna sinkoili jokaiseen ilmansuuntaan ja sekoili ihan uskomattomalla tavalla. Olisi pitänyt ottaa se sylikyydillä veks radalta, mutta jotenkin sitten rämmittiin koko rata läpi ja ainakin sain palkattua keinun oikeasta suorituksesta. Tietenkin oma ohjaaminenkin oli ihan tosi, tosi huonoa, että en ole ihan varma kumpi oli ensin, huono ohjaaja vai hullu koira.

Toinen rata oli parempi ja kun keinu sekä kepitkin menivät kerralla oikein, siltä radalta olisi todellakin pitänyt kyetä tekemään nolla, mutta se haave kaatui ihan uskomattomin virheisiin. Ensin Luna JUOKSI OHI A-esteestä, joka oli aivan sen suipon siilinokan edessä. Mielestäni myös näytin sille selkeästi että tuonne, tuonne, mutta ei. Ei hän, kun hän menee ohi. Ainut, mitä keksin syyksi oli ehkä se, että olisi pitänyt pitää tilanteessa oma katseeni paremmin koirassa. Toinen täysin ennenkuulumaton virhe sattui kun sujautin koiran mutkaputkeen ja se KÄÄNTYI TAKAISIN. En ole varma, onko Lunalle käynyt ikinä tuollaista mokaa, enkä todellakaan osannut odottaa sitä. Tältä radalta siis tuloksena kymppi ja epäuskoinen vitutus. Mutta Outia lainatakseni, shit happens. 

Treenattiin sitten Lunankin kanssa tanssia hyvässä agilityhäiriössä, notta eipä tuokaan ilta ihan hukkaan  mennyt. Nokki tanssikin kyllä hyvin ja kauniisti ja pystyi tekemään vaikeatkin jutut, vaikka agility on häiriöherkälle ja agilityhullulle sheltille todella vaikea häiriö. Tyytyväisyys nosti päätään.

Teenata pitäisi enemmän. Kaikkea. Etenkin tietysti tanssia. Lunan MM-ohjelma on selkeänä päässäni eikä se sisällä mitään, mitä koira ei osaa (tosin Lunahan nyt voi kehittää mistä tahansa liikkeestä aienoleikinäkuullutkaantällaisesta-ongelman), mutta siirtymät pitää hioa hyviksi. Ja treenata ohjelmaa yksin. En oikein uskalla koko ohjelmakokonaisuutta treenata Lunan kanssa kauheasti, koska Luna menee paremmin kun ei tiedä, miten ohjelma menee. Palkattomia treenejä täytyy toki tehdä. 

Aikonkin kanssa haluaisin saada VOI-ohjelman siihen kuosiin, että pystyttäisiin hakemaan VOI-tulos ennen SM-kisoja ja osallistumaan SM-kisoihin. En kuitenkaan halua sitä tehdä, jos on pienikin epäilys siitä, että ei tule sujumaan. Välillä Allun kanssa tuntuu, että se osaa niin paljon ja niin hyvin ja välillä taas, että kaikki on ihan levällään. Ja Allun kanssa täytyy olla niin uskomattoman tarkkana, ettei se riemastu ja/tai hämmenny liikaa ja ala haukkumaan. Kokonainen, kasassa pysyvä freestyleohjelma on vaan vaikeinta, mitä kukaan voi ikinä koiralta pyytää.

Allun kanssa pientä kotitreeniä:

Henkilön Anna Laulajainen (@annalaul) jakama julkaisu


Reissussa

Laatikossa

Siinäpä ne oleellisimmat.

torstai 13. heinäkuuta 2017

Some dog


Igor-ihmekoira on tänään kolmevuotias! Niin se vain on, että Allu on paras pupiini ja aivan ehdottomasti maailman kiltein koira!

Tuntuu, että Allun kanssa on kaikenkaikkiaan tehty tosi vähän, enimmäkseen helppoa, eikä mitään kunnolla, keskittyen aina ja ikuisesti siihen, että se haluaisi tehdä minun kanssani yhdessa. Ja useimmiten tuntuu, että se haluaakin. :) 

Juuri nyt tuntuu hyvältä antaa sille aikaa, ja tehdä helppoja juttuja. Näen Allussa tarvittavat palikat ihan mihin tahansa, mutta jos olen jotain oppinut, niin sen, että maltti on valttia. Maailma ehditään kyllä valloittaa sitten aikanaan.


           

klik 
(video ei toimine mobiililaitteella)